Lainojen yhdistäminen on apu velkaongelmiin

Lainojen yhdistäminen on apu velkaongelmiinYhä useampi ihminen Suomessa on ajautunut siihen tilanteeseen, että useiden lainojen maksaminen rasittaa taloutta huomattavasti. Lainat puhuttavat Suomessa hyvin paljon. Lähes joka viikko eri lehdet kirjoittavat maksuhäiriömerkintöjen kasvusta ja suomalaisten lainakannan noususta. Uutiset pohjautuvat yleensä tilastoihin, joiden mukaan maksuhäiriöiden määrä on kasvanut. Asiakastieto Oy:n julkaiseman tilaston mukaan viime vuoden lopulla maksuhäiriömerkintä oli 374 100 henkilöllä. Tämän tilaston julkaiseminen jälkeen on uutisoitu merkintöjen kasvu jatkunut. Tarkemmat tilastot pääsemme näkemään taas ens vuoden alussa.

Yhdistämällä lainat voi säästää

Lainojen yhdistämistä markkinoidaan nykyään erittäin paljon. Televisiossa, netissä ja lehdissä pyörivät mainokset kannustavat ihmisiä yhdistämään kalliit lainat yhdeksi hieman edullisemmaksi lainaksi. Onko lainojen yhdistäminen oikeasti järkevää ja saako yhdistämällä oikeasti säästöjä?

Tässä esimerkki lainojen yhdistämisen säästöistä. Kuvitellaan tilanne jossa henkilöllä A on neljä erillistä lainaa. Lainojen summat ovat 1000€, 2000€, 3000€ ja 4000€. Eli henkilöllä A on yhteensä lainaa 10 000 euroa. Tässä esimerkissä kaikkien lainojen korko on 8 prosenttia ja muut lainojen kuukausittaiset kulut ovat 7 euroa. Lainojen kuukausittaisia kuluja ovat yleensä esimerkiksi laskutuslisät, tilinhoitomaksut ynnä muut saman tapaiset kulut. Lainojen takaisinmaksuajat vaihtelevat yhden vuoden ja 5 vuoden välillä.

Miten lainojen yhdistämisellä voi siis saavuttaa selvää säästöä henkilön A:n tilanteessa? Vastaus tähän on yksinkertainen. Alkuperäisessä tilanteessa henkilö A maksaa joka kuukausi neljästä lainasta kuluja 28 euron verran. Tämä summa tekee vuodessa 336 euroa. Mikäli henkilö A yhdistää lainat yhdeksi lainaksi samoilla lainaehdoilla säästää hän 252 euroa vuodessa pelkästää lainan kuluissa. Yleensä yhdistettävät lainat koostuvat useista pienistä lainoista, joiden korot ovat suuret. Yhdistämällä lainat yhdeksi hieman isommaksi lainaksi, lainan korko yleensä putoaa huomattavasti pienemmäksi. Pienimmän mahdollisen koron löytää yleensä helpoiten kilpailuttamalla lainojen yhdistämiseen tarkoitetun lainan.

Mistä yhdistelylainaa voi hakea?

Lainojen yhdistäminen onnistuu helpoiten netissä. Useat eri palvelut tarjoavat yhdistelylainaa jopa 70 000 euroon asti. Nämä palvelut myös yleensä kilpailuttavat hakijalle parhaan mahdollisen tarjouksen useiden eri pankkien, rahoituslaitosten ja luottolaitosten tarjouksista. Yhdistelylainan kilpailuttamiseen riittää siis yleensä vain yksi lainahakemus, jonka lähettyäsi saat useita lainatarjouksia hakemallesi yhdistämislainalle. Läheskään kaikki pankit eivät ole mukana näissä palveluissa. Tämä tarkoittaa sitä, että ihan ensimmäisenä yhdistelylainaa kannattaa kysyä omasta pankista. Kun olet saanut lainatarjouksen omasta pankistasi, voi helposti vertailla sitä muihin tarjouksiin.

Joustoluotto joustaa tarpeidesi mukaan

Joustoluotto joustaa tarpeidesi mukaanErilaiset joustoluotot ja lainat ovat yleistyneet viime vuosien aikana todella nopealla tahdilla. Yksi syy niiden yleistymiseen on vuonna 2013 säädetty pikalainoja säätelevä laki. Laissa säädettiin korkokatto alle 2000 euron suuruisille lainoille. Laissa määritely luoton todellinen vuosikorko saa olla maksimissaan 50 prosenttiyksikköä + viitekorko. Ennen lain säätämistä pienten, alle 200 euron lainojen vuosikorot saattoivat helposti nousta satoihin tai jopa tuhansiin prosenteihin. Lain säätämisellä ei kuitenkaan täysin päästy haluttuun tavoitteeseen, joka oli pikavippien halpeneminen. Sen sijaan niiden hinnoittelusta tuli huomattavasti monimutkaisempaa. Voit lukea Ylen uutisen aiheesta tästä.

Joustolainojen yleistymiseen on toki vaikuttanut moni muukin tekijä, kuten esimerkiksi kasvanut kysyntä ja tarjonta. Joustoluotot ovat hyvin kätevä apu arjen yllättiin menoihin ja erilaisten suurempien kulujen kattamiseen. Joustolainat toimivat samalla tavalla kuin esimerkiksi luottokortti. Asiakas saa käytettäväkseen tietyn summan tai luoton joka on käytettävissä aina tarpeen mukaan. Takaisin maksu onnistuu nimensä mukaisesti eli joustavasti, asikkaan haluamalla takaisinmaksuaikataululla. Takaisinmaksuun on yleensä mahdollista valita itselle sopiva aikataulu aina 15 vuoteen asti.

Mihin joustoluottoja käytetään?

Yleisesti voidaan sanoa, että erilaisia joustavia lainoja käytetään kattamaan arjen yllätiä menoja. Näitä menoja ovat esimerkiksi auton huoltaminen tai korjaus, uusien kodinkoneiden ostaminen rikkoutuneiden tilalle tai vaikkapa yllättävien remonttikustannusten hoitamiseen. Muita käyttötarkoituksia ovat usein lomamatkat sekä useiden kalliiden lainojen pois maksaminen.

Periaatteessa joustoluoton hakija voi siis käyttää hakemansa luoton mihin tahansa. Joustolainoja tarjoavia yrityksiä on Suomessa useita. Niihin lukeutuu niin pankkeja, rahaoituslaitoksia ja luottoyhtiötä. Suuri kilpailu asiakkaista tekee joustoluotoista yleensä huomattavasti edullisemman vaihtoehdon pikavipille. Erot luotonmyöntjien välillä ovat suuria, mikä tarkoittaa sitä, että kilpailuttaminen kannattaa ja sen avulla voi säästä suuren summa rahaa luoton takaisinmaksussa.

Miten joustoluottoa haetaan?

Luoton hakeminen onnistuu helposti yleensä verkossa. Ihan ensimmäisenä kannattaa kääntyä oman pankin puoleen ja kysyä mahdollisuutta saada joustoluotto sieltä. Kun olet saanut tarjouksen joustolainasta omalta pankiltasi voi helposti vertailla tarjousta muihin tarjouksiin. Verkosta löytyvien kilpailutuspalveluiden avulla luoton kilpailuttaminen onnistuu yhdellä hakemuksella nopeasti. Yhdellä hakemuksella saat useita lainatarjouksia eri luottoyhtiöiltä, rahoituslaitoksilta ja pankeita. Saatuasi nämä tarjoukset voi kaikessa rauhassa vertailla tarjouksia keskenään ja valita niistä mielesesi tai olla valitsematta niistä mitään. Tarjouksen pyytäminen ei koskaa sido ottamaan luottoa. Kannattaa siis rohkeasti pyytää useita tarjouksia ja vertailla niitä kaikessa rauhassa.

Vakuudettomat lainat vs. vakuudelliset lainat

Lainaa haettaessa lainanhakijalla on yleensä tasan kaksi vaihtoehtoa lainalleen. Laina voi olla joko vakuudeton tai vakuudellinen. Vakuudettomia lainoja markkinoidaan usein erilaisilla nimillä, kuten esimerkiksi joustoluottoina, kulutusluottoina tai pikavippeinä. Myös luottokortit ja erilaiset osamaksusopimukset ovat vakuudettomien lainojan muotoja. Vakuudettomissa lainoissa luotonmyöntäjä ei vaadi siis lainalle erillistä vakuutta tai takausta. Vakuudellisissa lainoissa lainan ottaja antaa pankille tai rahoituslaitokselle vakuuden. Vakuus voi olla esimerkiksi lainarahalla ostettava asia tai asunto.Vakuudettomat lainat

Lainaa ilman vakuuksia

Suurinosa netistä haettavista lainoista on vakuudettomia lainoja tai kulutusluottoja. Laina ilman vakuuksia onkin vakuudellisia lainoja huomattavasti yleisempi lainaamisen muoto, kun lainaa haetaa netistä. Vakuudettomia luottoja tarjoavia pankkeja, luottoyhtiöitä ja rahoituslaitoksia on kymmeniä. Tarjontaa on siis erittäin paljon. Eri luottojen väliset erot voivat olla hyvinkin suuria. Tästä syystä lainojen vertailu on aina kannattavaa. Vakuudettomat lainat ovat yleensä vakuudellisia lainoja pienempiä. Summat vaihtelevat yleensä 100 – 50 000 euron välillä. Osa vakuudettomia luottoja myöntävistä tahoista myöntää jopa 70 000 euron luottoja ilman vakuuksia.

Vakuudeton laina on lainanantajalle suurempi riski. Tästä syystä lainan korot ovat yleensä hieman korkeampia kuin vakuudellisten lainojen korot.

Lainaa vakuuksien kanssa

Lainan vakuudet toimivat siis lainanantajan turvana siinä tilanteessa, ettei lainaaja pysty maksamaan lainaa takaisin. Tämä tarkoittaa sitä, että vakuudellinen laina on lähes aina pankille tai rahoituslaitokselle pienempi riski kuin laina ilman vakuuksia. PIenentynyt luottotappioiden riskit tarkoittaa sitä, että lainalle voidaan yleensä myöntää vakuudelista lainaan pienempi korko. Yleensä lainaan liitetään vakuudet kun lainattava summa on suuri. Yleensä asunto- tai autolainaa haettaessa.

Lainojen kulut ja korot

Kuten jo aikaisemmin totesin, vakuudellinen laina on yleensä aina vakuudetonta hieman edullisempi. Tämä johtuu puhtaasti siitä, että vakuudet tekevät lainanmyöntämisen pankeille ja rahoituslaitoksilla turvallisemmaksi. Viime aikoina on uutisoitu paljon siitä, että vakuudettomat lainat ajavat ihmiset velkakierteeseen. Oikeusministeriö valmisteleekin vakuudettomille lainoille korkokattoa, jolla pyritään hillitsemään suuri korkoja. Voit lukea aiheesta lisää tästä. On sanomattakin selvää, että vakuudettomissa luotoissa korot ovat vakuudellisia suurempia.

Suomen pankin julkaisemien tilastojen mukaan vuoden 2018 tammi-toukokuussa vakuudettomia lainojan nostettiin yli 13% enemmän kuin vuoden 2017 vastaavana aikana. Vakuudettominen luottojen kysyntä on siis kasvanu vuodessa huomattavasti. Tilastojen mukaan kulutusluottojen keskikorko on noussut vuodessa 0,5 prosenttiyksikköä ja se oli tuokokuussa 2018 5,7%. On selvää, että vakuudelliset laina ovat lähes aina edullisempi vaihtoehto lainalle. Kaikilla meistä ei kuitenkaan ole mahdollista antaa lainalle vakuuksia. Tästä syystä vakuudeton laina voi olla jossain tapauksessa ainoa vaihtoehto. Kun katsotaan tilastoja, voidaan huomata, että vakuudeton luotto on mahdollista saada hyvinkin edullisesti. Koska luotonmyöntäjien välillä voi olla suuriankin eroja, kannattaa laina aina kilpailuttaa. Kilpailuttamalla lainan voi säästää satoja tai jopa tuhansia euroja lainan koroissa ja kuluissa.

Pikalaina, uhka vai mahdollisuus?

Pikalaina, uhka vai mahdollisuus?Ovatko pikavipit niin oikeasti niin pahoja kuin uutisissa vähän väliä väitetään? Aiheuttavatko ne automaattisesti niitä ottaville ihmisille velkaongelmia ja maksuhäiriömerkintöjä? Tähän kysymykseen ei ole yksiselitteistä vastausta. Vastaus riippuu yleensä keneltä asiaa kysytään. Pikalainat ovat hyvin yleinen uutisten aihe mediassa. Lähes joka viikko jokin lehti kirjoittaa pikavippien ajavan ihmisiä velkakierteeseen. Kuten jokaisessa asiassa, tässäkin on kaksi puolta. Toinen puoli pitää vippejä yksiselitteisenä syynä maksuhäirömerkintöjen kasvamiseen. Toinen puoli ei taas näe suurta ongelmaan korkeakorkoisissa pikalainoissa, vaan ihmisissä jotka niitä ottavat.

Onko pikavippi oikeasti kallis laina?

Kuinka paljon pikavipin nostaminen sitten oikeasti maksaa? Mikä on pikavippien todellinen vuosikorko? Selvitin hieman asiaa ja totesin, että pikalainat ovat suhteessa kalliita lainoja, jos katsotaa lainan todellista vuosikorkoa. Asian selventämiseksi laskin yksinkertaisen esimerkin 100 euron lainasta.

Tässä esimerkki 100 euron lainasta, joka maksetaan takaisin yhden kuukauden maksuajalla. Lainan nimellinen korkoprosentti on 30%, mikä itsessään kuulostaa suurelta. Kun otetaan huomioo lainan lyhyt takaisimaksuaika ja se, että lainanmyöntävän pankin tai rahoituslaitoksen liikeidea on myöntää lainoja ja tehdä sillä voittoa, ei korko ole enää suuren suuri lyhyen takaisinmaksuajan takia. 100 euron lainalle tulee 10 euron perustamis-/nostukulut sekä lainan hoitokulut, jotka ovat 5 euroa kuukaudessa. Näillä luvuilla saadaan lainalle todellinen vuosikorko 592,56%. Tämä prosentti kuulustaa todella suurelta ja jopa kohtuuttomalta. Lainasta takaisin maksettava summa on tämän laskukaavan mukaan 117,50 euroa, kun laina maksetaan takaisin yhden kuukauden maksuajalla.

Pankki tai rahoituslaitos tekee siis sadan euron lainasta voittoa 17,50 euroa. Tämä taas ei kuulusta suuren suurelta, vaikka todellinen vuosikorko viittaa huomattavasti paljon suurempaan ”voittomarginaaliin”. Lainanottaja siis maksaa lainaamastaan sadasta eurosta 17,50 euroa korkoa. Tämä ei mielestä ole suuren suuri summa, mikäli lainan on oikeasti tarvinnut.

Milloin pikalainaa kannattaa ottaa?

Lainaa ei koskaan kannata ottaa turhaan eikä myöskään sitä varten, että maksaa takaisin toisen pikalainan. Ennen lainan ottamista täytyy olla suunnitelma lainan takaisinmaksamisesta tietyssä aikataulussa. Mikäli sinusta yhtään tuntuu, että et selviä takaisinmaksusta, elä ota vippiä ollenkaan. PIkavippi voi olla hyödyllinen jos tarvitset rahaa yllättävään tarpeeseen ja aiot maksaa sen heti pois esimerkiksi seuraavasta palkasta tai eläkkeestäsi. Mitä nopeammin lainan maksaa takaisin, sitä pienemmillä kuluilla selviää.

Itse en pidä pikalainoja pahoina mörköinä, jotka automaattisesti aihettavat maksuhäiriöitä ihmisille. Oikein käytettyinä ja otettuina ne ovat hyvä apu arjen raha-asioiden hoitamisessa. Vippeihin liittyvissa ongelmissa näen ongelman lähinnä niitä ottavat ihmiset. On mielestä täysin turhaa syyttää pankkia tai luottoyhtiötä rahan lainaamisesta, jos itse tietää, että ei pysty maksamaa lainaa takaisin. Pikalainoja säätelevä laki, joka asetti korkokaton alle 2000 euron lainoille astui voimaan vuonna 2013. Nyt Eduskunnassa puuhataan uutta lakia, jonka on tarkoitus rahoittaa suurempiakin vakuudettomia lainoja. Tulevan syksyn ja talven aikana tulemme näkemään mihin pikalainat ja muut vakuudettomat laina ajautuvat. Vuonna 2013 säädetty laki ei kuitenkaan tuonut ratkaisua vippeihin liittyviin ongelmiin.