Iltapäivälehtien sivuilla on julkaistu viimeaikoina, yhä kiihtyvällä tahdilla juttuja siitä, että miten tavalliset pulliaiset voivat vaurastua. On lähihoitaja Sannaa, joka aloitti asuntosijoittamisen 100% velkavivulla. Sittemmin Sannalla on tullut asuntosijoittamisen kaveriksi myös arvopaperihin sijoittaminen ja varallisuusvalmennuksien myyminen. Jutun perusteella Sanna on oivaltanut, että tiedolla tehdään rahaa. Valitettavasti asia ei ihan näinkään ole, sillä ei kuka tahansa voi kävellä pankkiin ja saada 100% velkavivulla lainaa ensimmäiseen sijoitusasuntoon. Toisin sanoen, Sannalla on käynyt ajoituksen kanssa hyvä tuuri. Korot ovat matalat ja pankkien rahahanat ovat löysässä. Good for her.

Toisessa ääripäässä on Mikko, joka pihistelee minkä pystyy ja sijoittaa suurimman osan tuloistaan osakkeisiin. Kuukausitulojen ollessa 5000€ luokkaa on niistä myös keskimäärin helpompi sijoitella, mutta tosin monella tämän verran tienaavalla tahtoo myös kulupuoli nousta, joten on enemmän kuin hatun noston paikka siitä, että Mikko pystyy säästämään parhaimillaan 75% tuloistaan.

Jos Terhiltä on kysyminen niin jokaisella on mahdollisuus rikastua. Suurimmaksi viisasten kiveksi Terhi tuo esiin sen, että vanhempien ei tulisi kertoa lapsille ns. “vääristynyttä totuutta”, eli esimerkiksi lytätä lasten haaveilua rikastumisesta. Hänen mielestään myös omilla valinnoilla on väliä, joka toki pitää osin paikkaansa, mutta ottaen huomioon, että jokainen meistä on jonkinlaisen sattuman aikaansaannos, niin tuntuu kyllä hurjalta väittää, että vain omilla valinnoilla olisi väliä.

Miten suomalaiset voisivat rikastua parhaiten?

Mielestäni paras lääke jokaisen suomalaisen rikastumiselle olisi se, että koulussa aloitettaisiin opettamaan talousasioita. Esimerkiksi sitä, että miten raha- ja arvopaperimarkkinat toimivat. Oman talouden hallintaan voisi koulun penkiltä tarttua paljon hyviä vinkkejä. Mikäli vanhemmat elävät tulojen ja kulujen puolesta miten sattuu, on hyvin todennäköistä, että myös heidän lapset omaksuvat tämän mallin. Muistan itse omasta nuoruudesta sen, että kaikki ostettiin osamaksulla. Siitäkin huolimatta, että rahaa olisi ollut niin valittiin kallis osamaksu. En tiedä johtuiko vanhempieni tietämättömyydestä vaan siitä, että peruskulut olivat niin suuret, että kaikki muut hankinnat tuli rahoittaa kalliilla lainarahalla.